Virallinen nimi: Runaway's Cinderella
Kutsumanimi: Sindi
Syntynyt: 24.02.2009
Rotu: amerikankääpiöterrieri
Sukupuoli: narttu
Säkäkorkeus: 27cm
Kasvattaja: Vanda, Foxtrial
Luonne
Sindi saapui Temmellykseen Foxtrialista, se on ensimmäisen pentueen pentu, jolle ei oltu vielä löydetty uutta kotia. Foxtrialista kyseltiin, olisinko halukas ottamaan koiran tänne Temmellykseen ja ajattelin, että kyllähän tänne nyt yksi amerikankääpiöterrieri mahtuisi. Niin siis päätyi Sindi Temmellykseen.
Sindi edustaa Suomessa melko harvinaista amerikankääpiöterrieri- rotua, joka melko hiljattain hyväksyttiin rekisteröitäväksi Suomen kennelliittoon. Amerikankääpiöterrierit lukeutuvat tietenkin FCI 3:een eli terriereihin.
Sindi on luonteeltaan leikkisä ja iloinen, eikä osoita ennakkoluuloa uusia tilanteita tai ihmisiä kohtaan. Mieluusti se lenkillä antaa pienen lapsen vähän paijata, kunhan tämä osaa olla varovainen. Lenkillä se muutenkin käyttäytyy melko mallikkaasti, innostuu välillä tosin vetämään, jos sattuu näkemään oravan, jäniksen tai jonkin muun metsän eläimen. Muut koirat se ohittaa mallikkaasti, ellei pysähdytä jutustelemaan, silloin Sindi tekee mieluusti tuttavuutta koiraan sekä ihmiseen. Metsän kautta jos satutaan kulkemaan, voi Sindin päästää vapaaksi, kunhan muistaa, että Sindi saattaa innostua niistä metsän eläimistä. Myös lasinsirut ja muut ovat ikäviä, mutta niille nyt ei oikein voi mitään. Sindi myös mielellään kantaa metsästä kaikkea löytämäänsä tavaraa ja saattaa kantaa niitä kennelille asti, mutta hylkää ne sitten.
Kovat äänet ja uudet tilanteet eivät hätkäytä Sindiä, se on lähes aina tilanteen herra. Ainoa, mitä se vähän kammoksuu on niinkin arkinen toimenpide kuin kynsienleikkuu, epäilen, että joku on leikannut siltä pienenä kynttä liian paljon ja siitä on päässyt tulemaan verta. Senpä takia yritän totuttaa Sindiä kynsienleikkuuseen ottamalla sakset käteeni ja pitämällä Sindin tassuja käsissäni ihan muuten vaan. Harjauksesta Sindi nauttii, se rupeaa pitämään huvittavaa ääntä, jota voisi sanoa koiran kehräykseksi. Pesussa ei koiraa tarvitse useinkaan käyttää lyhyen turkin ansiosta, eikä Sindi siitä mitenkään erityisesti nauti, muttei inhoakaan. Kesäisin se kyllä tulee mieluusti uimaan viilennyksekseen.
Sindi pystyy olemaan hiljaa paikoillaan ja kuuntelemaan, sekä tarpeen vaatiessa näyttämään taitojaan. Paikoillaan olemisen jälkeen Sindi kyllä mieluusti kirmaa vapaana tai taittaa pitkän lenkin, pienestä koostaan huolimatta. Sindi myöskin rakastaa kongeja ja kaikkia muitakin arjen ratkaisutehtäviä, koska se omaa myös älykkyyttä ja periksiantamattomuutta. Koira on myös melko hiljainen, eikä räksytä turhan takia. Välillä neiti osoittaa terrierimäistä arvaamattomuutta ja saattaa yhtäkkiä lähteä karkuun, kun juuri ollaan lähdössä pois vaikka koirapuistosta.
Kasvattaja toivoi, että käyttäisin Sindiä jatkossa virallisissa kilpailuissa, joten niin aion tehdä. Sindiä tullaan kisauttamaan ainakin agilityssä ja tuholaistorjunnassa.
Terveys
rokotus neloisrokotteella, rabiesrokote ja madotus 21.11.2010
sydämessä ei sivuääniä
kyynärät 0:0
olkapäissä ei poikkeavuuksia
selässä ei poikkeavuuksia
silmät terveet
polvet 0:0
lonkat A/A
Suku
isä: BH vLTW-09 vNW-09 vLT MVA Minitoy's Speed Runner †
emä: BH vKANS MVA vKREW-08 vLUXW-09 vLTW-09 vDKW-09 vAMW-09 vKRE & vDK & vFIN & vLT & vLUX & vAM MVA Runaway's Keep Me Perfect †
Näyttelyt
| Päivä | Alaisuus | Paikka | Luokka | Tuomari | Tulos |
| 01.08.2010 | YVNL | Jailbreak ![]() |
JUN | Eros | EH2 |
| 31.08.2010 | YVNL | Ruotsin voittaja ![]() |
JUN | Eros | EH2 |
| 13.09.2010 | YVNL | Viron voittaja ![]() |
JUN | Tuulia | EH1 |
| 01.10.2010 | YVNL | Kreikan voittaja ![]() |
JUN | Pihavahti | EH3 |
| 09.10.2010 | YVNL | Amerikan voittaja ![]() |
JUN | Netry | ERI2 PN3, sanallinen |
| 23.10.2010 | YVNL | Luxemburgin voittaja ![]() |
JUN | Pilvi | EH2, sanallinen |
| 30.10.2010 | YVNL | Alankomaiden voittaja ![]() |
JUN | Pihavahti | EH1 |
| 31.12.2010 | YVNL | Suomen voittaja ![]() |
JUN | Pihavahti | EH4 |
| 05.01.2011 | YVNL | Grandstand Kerries ![]() |
JUN | Netry | ERI1 PN1 SERT ROP ROP-jun |
"Suurikokoinen juniorinarttu, joka on olemukseltaan ja ilmeeltään valpas. Hyvä pää, jossa selkeä otsapenger, suuret korvat. Tummat silmät. Hyvä kuono, musta kirsu. Etujalat voisi olla aseteltu paremmin, mutta näyttävät näinkin suorilta ja kevyiltä. Takajalat voisivat olla paremmin kulmautuneet. Lihaksikas kokonaisuus. Erinomainen väritys." - Netry
"Vielä hyvin pentumaisen vaikutelman antava narttu. Tyypiltään hyvä pää, aavistuksen suurehkot korvat. Kaula saisi olla voimakkaampi. Hyvä etuosa. Hyvä ylä- ja alalinja. Toivoisin voimakkaampia kulmauksia eteen sekä taakse. Saisi olla enemmän massaa, myös junioriksi. Hyvä turkki ja väritys." - Pilvi
Agility
| Päivä | Alaisuus | Paikka | Luokka | Tuomari | Tulos |
| 05.02.2011 | VAL | Jailbreak | mini I | Mimmu | 01/24 vKUMA |
| 26.03.2011 | VAL | Kisakeskus CK | mini I | Kya | 02/30 vKUMA |
Tottelevaisuus
| Päivä | Alaisuus | Paikka | Luokka | Tuomari | Tulos |
| 04.09.2010 | VTL | Merikapteeni | ALO | Silja | I-palkinto, 173p |
| 18.09.2010 | VTL | M'ntk | ALO | toksi | I-palkinto, 181p |
| 30.09.2010 | VTL | Temmellyksen | AVO | Kate | I-palkinto, 189p |
| 13.10.2010 | VTL | Basuunan | AVO | Hubble | I-palkinto, 178p |
| 16.01.2011 | VTL | Furenza | VOI | Frisky | I-palkinto, 287p |
| 24.01.2011 | VTL | Sunburn's | VOI | Iivi | I-palkinto, 267p |
Flyball
| Päivä | Alaisuus | Paikka | Luokka | Tuomari | Tulos |
| 25.12.2010 | vFBL | Millenium | joukkue 9 | Josefina | 10p |
Maastoesteet
| Päivä | Alaisuus | Paikka | Luokka | Tuomari | Tulos |
| 15.09.2010 | vMEL | vMEL | mini ALO | Hanna-81 | 03/24 MEKUMA + vMEV-10 |
Palvelus
| Päivä | Alaisuus | Paikka | Luokka | Tuomari | Tulos |
| 24.10.2009 | vSPKL | Davenheim | PAKK | Reetta | PAKK1 |
Pelastus
| Päivä | Alaisuus | Paikka | Luokka | Tuomari | Tulos |
| 01.11.2009 | VPEY | High Wish | PESO | Kati | 130p RH-E |
| 02.08.2010 | VPEY | Töppöjalka | PEJÄ A | Miska | 241p RH-F A |
| 24.10.2010 | VPEY | Papillon Élevage | PEJÄ B | Tiia | 281p RH-F B |
Koiratanssi 026/250 Dance, dance
| Päivä | Alaisuus | Paikka | Luokka | Tuomari | Tulos |
| 24.12.2010 | vKTL | Pikkujutun | B-osio | Kitu | 07/30 26p |